Kuka keksi gin tonicin?
Kukaan yksittäinen ihminen ei keksinyt sitä. Tonic-vesi patentoitiin vuonna 1858, ja ensimmäinen tunnettu maininta gin tonicista tulee laukkakilpailuista brittien Intiasta, ja se painettiin vuonna 1868.
Gin tonicYksi annos, tonicilla158kcal
Kitkerää kuorta Perusta
Tarina alkaa puusta. Bristolin yliopiston tutkijat kertovat, että Etelä-Amerikassa jauhettua kiinapuun kuorta oli käytetty kuumeeseen satoja vuosia ennen kuin espanjalaiset siirtolaiset huomasivat sen 1500-luvulla. Jesuiitat toivat kuoren Eurooppaan noin vuonna 1630. Malaria, jota silloin kutsuttiin horkaksi, oli yleinen osassa Englantia, esimerkiksi Cambridgeshiren Fensillä. Vuonna 1820 kemistit erottivat kuoresta sen vaikuttavan aineen. He nimesivät sen kiniiniksi, ja se oli todella kitkerää.
Ensin lääkettä
1700-luvulla skotlantilainen lääkäri George Cleghorn tutki, miten kiniini voisi ehkäistä malariaa eikä vain parantaa sitä. Country Life lainaa juomahistorioitsijoita Walkeria ja Nesbittiä, joiden mukaan brittiarmeija alkoi antaa kiniiniä tonic-vedessä 1850-luvulla. Päiväannos oli yhdestä kahteen graania, noin 65:stä 130 milligrammaan, usein sherryssä. Sotilaat käyttivät sitä viinaa, mitä sattui olemaan käsillä. Vuoden 1863 raportti Intiasta ja Ceylonista kertoo kiniinistä, joka annettiin arrakissa, paikallisessa viinassa, ja laivasto otti annoksensa rommin kanssa.
Legenda ja asiakirjat
Kuuluisan tarinan mukaan upseerit Intiassa huuhtoivat kiniininsä alas ginillä ja soodalla, joidenkin mukaan jo vuonna 1825. Walker ja Nesbitt eivät löytäneet tälle mitään tukea. Asiakirjoista löytyy tämä: Erasmus Bond patentoi kiniinipitoisen tonic-veden vuonna 1858. Gin sling, jossa on giniä, soodaa, sokeria, jäitä ja sitrusta, tunnettiin ainakin vuodesta 1829. Sitten vuonna 1868 Oriental Sporting Magazine mainitsi gin tonicin juomana, jota huudettiin Sialkotin laukkakilpailuissa. Miten nämä kaksi kohtasivat, on heidän sanojensa mukaan turhauttavan huonosti dokumentoitu.
Juoma kuumiin iltoihin
Jokainen tähän mennessä löydetty 1800-luvun maininta gin tonicista on Intiasta, ja monessa on yhteys armeijaan. Vuoteen 1870 mennessä Schweppes kutsui tuotettaan nimellä Indian Tonic Water. 1870- ja 1880-luvuilla sitä juotiin viilennykseksi eikä lääkkeeksi. 1880-luvulle tultaessa halpaa kiniiniä tuli plantaaseilta Intiasta, Sri Lankasta ja Jaavalta. Vuonna 1881 eteläafrikkalainen lehti The Lantern pilaili vastasaapuneesta englantilaisesta, jonka tunnisti leveilystä ja gin tonicista.
Mitä lasissasi on nyt
Nykyinen tonic on paljon miedompaa. Country Lifen mukaan tonic-vedessä on nykyään enintään 83 milligrammaa kiniiniä litrassa, joten lasiin tarvittaisiin viidestä kymmeneen kertaa enemmän, jotta se suojaisi ketään. Vuonna 2004 tehdyssä leikkimielisessä kokeessa vapaaehtoiset joivat puolesta litrasta litraan tonicia vartissa, ja vaikutus jäi lyhyeksi ja pieneksi. Juoma siis piti kitkerän maun ja jätti lääkkeen pois. Tavallinen annos on yhä sama idea: mitallinen giniä, tonicia ja jäitä.